Päivystys

Viides päivä päivystyksessä takana. Ekana päivänä kun mentiin päivystykseen ja löydettiin sister in charge, joka esitteli meille paikat ja kertoi mitä missäkin tehdään. Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kunnon perehdytys!! Päivystys on jaettu eri "osastoihin". Sen vuoksi heittomerkit, kun nämä "osastot" käsittävät siis aina yhden huoneen. Muutoin päivystys on yhteinäinen tila. Mutta siis siellä on gynekologinen, kirurginen, tarkkailu, dressing room (selitän tästä myöhemmin) ja lasten puoli. Siellä on myös päivystysleikkuri ja sitten toinen sali, missä lääkäri voi tarvittaessa tikata. 

Keskellä päivystystä on tarkkailupuoli, jossa potilailta mitataan verenpaine, hengitystaajuus, saturaatio sekä selvitetään minkä vuoksi hän on tullut päivystykseen. Tässä olevien hoitajien tehtävänä on havainnoida lääkäriä varten kaikki oleellinen ja kirjoittaa se potilaan passiin. Tämän jälkeen vain odotellaan lääkäriä, joka yleensä aluksi määrää virtsanäytteen ja naisille raskaustestin. Tämä tapahtuu AINA!!! vaikka potilas olisi tullut vain flunssan vuoksi. Potilas menee dressing roomiin, jossa joutuu taas jonottamaan, että hoitaja tekee testin. Sitten he tulevat takaisin keskelle odottamaan taas lääkäriä, joka tekee vasta tässä vaiheessa diagnoosin. Sitten hän voi vielä määrätä kipulääkettä pistettäväksi lihakseen, jonka jälkeen potilas taas menee dressing roomiin jonottamaan injektiota.

Dressing roomissa siis annetaan erilaisia injektioita; kipulääkkeitä, antibiootteja, kortisonia ja rokotuksia. Siellä olevien hoitajien tehtäviin kuuluu myös virtsanäytteiden otto ja raskaustestien teko. Sinne tulevat myös potilaat, jotka tarvivat tikkejä tai haavanhoitoa. Myös verikokeet otettiin siellä ja annettiin esim. ulostenäytepurkkeja potilaille kotiin vietäväksi. Siellä me Katin kanssa pääasiassa olimme koko ajan. Jokaisen potilaan tiedot kirjataan kirjaan; nimi, syntymäaika, sukupuoli ja mitä heille tehdään. Tiedot luetaan siis potilaan omasta passista, jotka ovat kirjoitettu käsin (epäselvällä käsialalla). Välillä tai siis oikeastaan joka kerta sai arvailla potilaan nimeä, oliko se sukunimi Kunzekweguta vai mikä se oli. Sitten kun kysyt, että mikä se sukunimi olikaan ja tuon kun ne lausuvat niin monesti täytyi tuumata, että kirjoitatko itse nimesi tähän kirjaan. Samoin lääkärien määräykset olivat välillä niin epäselviä, että hoitajatkaan eivät aina saaneet selvää. Mutta pikkuhiljaa niiden kirjoitusta alkoi ymmärtämään.

Ensimmäinen järkytys dressing roomissa oli se, että kun potilaalle annetaan injektio takapuoleen, se pistetään Afrikkalaiseen tyyliin aika rankalla kädellä ja vielä seisaaltaan!! Eihän siinä voi jalkaa edes rentouttaan ja sillon se lääke tulee ulos sieltä lihaksesta, kun sitä jännittää. Ja käyhän se varmasti ihan älyttömän kipeää!! No, mutta kun suomalaiset tytöt tulivat antamaan injektioita takapuoleen, pistettiin namibialaiset potilaat makaamaan sängylle aina kun oli mahdollista. Dressing room on siis vain yksi huone, joka voidaan jakaa verhoilla kolmeen eri tilaan. Siellä on vain yksi sänky ja se oli ensisijaisesti varattu tikkauksille ja haavahoidoille. Joten sen vuoksi ei voitu aina pistää potilaan ollessa makuuasennossa.
Niin ja monet potilaista pelkää pistämistä enkä kyllä yhtään ihmettele. Sitten kun pyysin heitä makaamaan, he aina kysyivät, että saako seistä, koska se ei käy yhtä kipeää. Osa jopa naurahti makuullemenosta. Aina sai vakuutella, että näin on parempi ja se ei käy yhtä kipeää. Pienen kädenväännön jälkeen he suostuivat menemään makuulle. Kun ilmoitin, että nyt se on pistetty, niin aina kaikki olivat ihmeissään siitä, että kun se ei käynyt yhtään kipeää ja olinko oikeasti jo valmis. 

Toinen järkytys oli se, kuinka paskaista siellä "virtsanäytehuoneessa" oli. Se oli siis vain sellainen kapea huone, missä oli tiskipöytä, hana ja kaatoallas. Potilaat ohjattiin sinne ja sanottiin että tarvitsen sinun virtsaasi tähän pikariin ja voit jättää näytteen tuohon pöydälle. Siinä ne sitten yrittivät sihdata virtsansa sellaiseen pikariin, useimmiten siinä onnistumatta. Tai kyllähän sinne pikariinkin sitä meni, mutta niin meni myös lattiallekin. Niin kun siellä huoneessa ei siis ollut vessanpönttöä. Sitten ne pikarit jätettiin hetkeksi likoamaan veteen, okei oli siinä jotain pesuainetta, ja sitte ne huuhdeltiin ja seuraava potilas käytti sitä samaa pikaria. Ja ne tosiaan "pestiin" siinä samassa pesuainevedessä. Kyllä sekin aina ehkä kolme kertaa päivässä vaihdettiin. 

Tällaiseen pikariin potilaat siis joutuivat pissaamaan

Kirjottelen taas lisää päivystyksestä kun jaksan. Nyt meen tonne ulos ottaan AURINKOA!! :)

Pienen pieniä vauvoja!

Tänään oltiin samaisella osastolla, mutta nyt oltiin siellä keskospuolella. Siellä oli niiiiiin pieniä nyyttejä, ettei vois uskoakaan. Pienin vauva oli 1090g ja se ei ollu ees keskoskaapissa vaan ihan tavallisessa sängyssä ja se oli lähdössä seuraavana päivänä kotiin. Pidin tyttöä sylissäkin ja olihan se pieni!!

Siellä oli kyllä keskoskaappeja, joten niitä käytetään myös täällä. Vauvoilta seurataan tunnin välein hengitystä, lämpöä ja pulssia. Suurin osa lapsista syötetään kolmen tunnin välein. Äidit ovat toisella puolella osastoa ja tulevat lastensa luokse aina syötöille. Osa äideistä imettää ja osa taas lypsää maitoa ja kupittelee. Osastolla ei ole ees tuttipulloja ja siellä oli julistekin, missä suositeltiin kupittelua ja neuvottiin miten se tehdään.
Olin positiivisesti yllättynyt asiasta! :)

Siellä oli yksi Penny-poika odottamassa adoptiota, koska hänen äitinsä ei ollut halunnut pitää häntä. Kati otti tehtäväkseen huolehtia pojasta, syötti ja piti häntä sylissä. Yksi hoitajista tokaisi Katille, että hänen ei pitäisi pitää Pennyä niin paljon sylissä, koska poika tottuu syliin. SIIS MITÄ??!!!!  Sitten siellä ei hoitajat edes menneet ottamaan vauvoja syliin, jos ne itki. Täällä muutenkin kasvatetaan lapset niin eri tavalla kuin Suomessa. Lapset eivät valita esim. kipua ja he ovat tottuneet selviämään omillaan. Kaikki on aina fine, vaikka olisi pää kainalossa.

Yhdessä erillisessä huoneessa oli poika nukkumassa ja hoitaja pyysi minua syöttämään hänet. Huoneen ovi oli auki, joten otin pojan syliin ja menin toiseen huoneeseen, että voin istua ja syöttää pojan. Kohta samainen hoitaja tuli äkäisesti sanomaan, että poikaa ei saa tuoda huoneesta, koska hän on eristyksessä. Hänen äidillään oli vesirokko ja sen vuoksi poikakin pidetään "eristyksessä". Hyvin informoitu etukäteen! Huoneen ovi oli tosiaan auki ja eri hoitajat kävivät aina vuoronperään hoitamassa poikaa. Että se siitä eristyksestä... Toivottavasti pikku potilaat eivät saaneet tartuntaa. Uskomatonta!

Äitiyspoli

Tommosissa sängyissä ne pikkuset nukkuu

Keskoskaappeja 

Minnan synttärit ja Oktober-festit

Päätettiin jo monta viikkoa aikasemmin järjestää Minnalle yllätyssynttärit. Oltiin saatu ostettua salassa lahja, vaikka Minna aina utelikin, että mitä kaupungilta tuli ostettua. Edellisenä iltana leivottiin pitsaa, piirakkaa, juustokakku ja täytekakku. Synttäriaamuna tehtiin vielä salaatit, pilkottiin hedelmät ja koristeltiin kakku. Minnalle oli sanottu, että huoneesta ei ole mitään asiaa ennen kuin hän saa siihen luvan. Ja kiltisti Minna siellä pysyttelikin, vaikka tosiaan uteliasta tyyppiä onkin :)

Haluttiin viedä aamupala sänkyyn kera onnittelulaulun ja halauksien. Niin ja tietenkin kera lahjan! Minna avasi lahjan ja luki kortin kovan nauramisen kanssa. Sen jälkeen menimme järjestelemään kattausta ulos sekä paikkaa, missä voisin tehdä Minnalle jalkahoidon.

Vietimme mukavan aamupäivän ulkosalla auringonpaisteessa syöden ja kuunnellen musiikkia. Päivällä oli tarkoitus sitten lähteä Oktober festeille, joten heti kun olin saanut jalkahoidon tehtyä (missä kesti tooooooooooosi kauan), lähdimme valmistautumaan iltaa varten. Pitää vielä mainita tohon jalkahoitoon, että täällä on jalat kyllä tosi huonossa kunnossa kun pihalla kävelee avojalan ja ihan on pinttynyt lika kantapäihin. Eli ei ole vain Minnan jalat huonossa kunnossa :)
Kati laittoi Minnalle vielä tukan ja olimme valmiita lähtemään.

Minä ja Silja ollaan aivan superhyviä paketoimaan lahjoja!!

Onnitteluhali Siljalta ja Kati asettelemassa aamupalaa.

Jalkahoitoa tekemässä.
Minnalla kädessä Tanskalaisten antama lahja. Olivat google kääntäjällä kirjottaneet kortin suomeksi :)

Tässä osa meijän syömingeistä

Skoolattiin skumpalla

Katriina, Kati ja Hue 

Katriinan tekemä täytekakku

Lähdettiin Oktober festeille joskus kolmen aikoihin. Sisäänpääsy oli 90N$ eli n. 9e. Sisäänpääsyn jälkeen piti ostaa juomalipukkeita sillä tiskillä ei voinut maksaa käteisellä. Juomalipukkeita oli eri hintaisia ja niistä vedettiin tussilla yli juoman hinta. Se oli itseasiassa aika kätevää ja nopeutti jonoja. Itse festarialue oli aika pieni. Oktober festarithan on siis saksalainen olutfestari, joten suurin osa festareistahan oli saksalaisia. Myös asut ja musiikki oli sen mukaista... Eli musiikin takia ei siellä oltu. Ja jännä oli, että siellä oli myös ihan pieniä lapsia vaikka ihmiset olivat jo päivällä ihan humalassa. 

Typyt Oktober festeillä
Silja, Kati, Marlene, Kati, Katriina, Nicole, minä ja Mia

Mikey ja tytöt

Minna, Mikey ja Rainer

Painittiin Miken kans ja mää voitin! Meitä nauratti niin paljo,
että lehtikuvaajanki piti tulla ottaa valokuvia :)

Kati ja Silja 

Kati, Silja, Elina ja Emma

Katriinan ja Nooran ihanaisessa seurassa

Emma ja Linda

Rainer ja Siltsi

Hirviän makusta kirsikkalikööriä!

Toiset lähti jo aikasemmin kotiin, niin kuin meidän kämpppikset Silja ja Katriinakin. Kotona kuitenkin odotti pienoinen yllätys, kun meidän huoneen ovi ei auennutkaan.. Lukko oli jumiutunut kiinni eikä huoneeseen oikeen päässyt mitään kautta kun ikkunatkin olivat kiinni ja sitäpaitsi niissä on kalterit. Mike, Kenton ja Wayne yrittivät yhdessä tuumin saada oven auki, mutta ilman tulosta. Yhtäkkiä Mike oli hävinnyt johonkin ja kohta hän olikin meidän huoneen sisäpuolella. Mike oli mennyt ikkunasta sisään niiden kaltereiden välistä!!! Se että miten se on tapahtunut, ei kellään ole tietoa. Ei edes Mikella itsellään, koska herra oli niin tuupassa.
No tytöt pääsi omaan sänkyyn nukkuun, kun ovi oli nostettu pois saranoilta.

Ovi lukossa..

Kuinka monta miestä tarvitaan oven avaamiseen??

Tästä ikkunasta Mikey oli ilmeisemmin tullut, koska tässä on isoin aukko...

Ja nyt on sitten ovi auki!

Vastasyntyneiden osasto

Oltiin eilen ja tänään vastasyntyneiden osastolla. Osastolla ovat äidit, joille on tehty sektio tai heillä on ollut muuten vaikea synnytys. Siellä on myös keskosvauvat.

Aluksi meidät vastaanotti (yllättäen) nuivea vastaavahoitaja, joka ohjasi meidät toisen hoitajan mukaan. Menimme hoitajan luokse ja onneksi hän otti meidät ilomielin vastaan! Se tuntui kyllä pitkästä aikaa tosi mukavalta. Osastolla hoitajilla on aina eri tehtävät. Osa hoitajista huolehtii äideistä ja osa taas vauvoista, yksi puolestaan ottaa hemoglobinin ja tarvittaessa verensokerin sekä mittaa verenpaineen. Tämän hoitajan tehtävänä oli tänään ottaa hemoglobinit äideiltä. Täällä sekään ei ole ihan yksinkertaista :) 

Ensin pistetään sormenpäähän reikä, jonka jälkeen veri täytyy saada tiputettua kahden pienen lasilevyn väliin. Sen jälkeen verta täytyy sekoittaa hammastikun näköisellä puutikulla, jossa on jotain ainetta. Toinen laseista on "ulompana" ja tässä vaiheessa se täytyy työntää samalle tasolle toisen lasin kanssa ja veri ei saa sotkeentua siltä tietyltä alueelta. Sitten se koko lasijuttu laitetaan laitteen sisälle ja katsotaan pienestä aukosta. Siellä näkyy kaksi vihreän sävyä, vasemmalla puolella näytteen väri ja oikealla puolella tulosta vastaava väri. Näiden värien täytyy olla täsmälleen samat, jotta saadaan oikea tulos. Ja täytyy sanoa, että se ei ole mitenkään helppoa! 

Hoitaja antoi meidänkin harjoitella Hb:n ottamista. Vaikka meillä kestikin tosi kauan ja se meni muutaman kerran päin prinkkalaa, ei hoitaja hermostunut yhtään. Hän oli tyynen rauhallinen ja antoi meidän yrittää uudestaan, mikä oli myös positiivinen yllätys. Saimme loppujen lopuksi otettua onnistuneesti YHDEN näytteen :)

Osastolla tarkkaillaan äitejä aamuisin, ennen kuin lääkärit tulevat kierrolle. Heiltä mitataan verenpaine, lämpö ja lasketaan hengitystaajuus. Myös maidontulo tarkistetaan sekä onko käynyt vessassa, tuleeko alapäästä vuotoa ja jos on jouduttu leikkaamaan väliliha, sen kunto tarkistetaan. Kirjotimme raportin muutamasta äidistä, mutta kaikkia äitejä emme voineet käydä läpi, koska he eivät puhuneet englantia. 

Toisena päivänä olimme hoitajan mukana, jonka tehtävänä oli huolehtia vauvoista. Vauvat punnittiin, tarkistettiin napanuora ja pyyhittiin se puhdistusaineella. Äideille annettiin ammeet, jotta he voivat pestä lapsensa. Minäkin sain pestä yhden pienen tytön, kun hänen äitinsä oli jossain. Lapsi oli siis vain jätetty äidin vuoteelle yksinään. 

Päivän päätteksi päästiin mukaan pesemään, punnitsemaan ja mittaamaan vastasyntyneen tytön. Opiskelija myös näytti meille, miten he Namibiassa tutkivat vastasyntyneen. Tämän jälkeen lähdettiin hymyssä suin kotiin :)

Pientä tyttöä pesemässä

Seinällä oli tällaisia julisteita

Osaston "taukotila"

Synnäri

Ei oltu eilen ollenkaan töissä, kun Kati oli sairaana. Minäkin sitten jäin kotiin, koska en halunnut mennä sairaalaan yksin. Sinne ei oikeesti voi mennä yksin. Sitä on hankala selittää ja voi vaan ymmärtää sillon, jos siellä on ite ollu. 

Mutta niin, mentiin vasta siis tänään töihin ja ajateltiin mennä synnärille. Aluksi oli tosi nuivea vastaanotto (TAAS!), mutta sitten yksi ihan mukava hoitaja näytti meille, että voimme mennä käytävällä olevan naisen luokse. Selvisi, että nainen oli tunti sitten synnyttänyt ja häntä tarkkaillaan tunti (käytävällä oman onnensa nojassa) ennen kuin hänet viedään osastolle. Naisella oli myös ollut runsasta verenvuotoa synnytyksen aikana. Kätilö tuli kertomaan, että hän tekee tuoreelle äidille sisätutkimuksen varmistaakseen, että verenvuoto oli loppunut, jonka jälkeen hänet voidaan siirtää osastolle. Vauva siirrettiin äidin sylistä omaan petiin siksi ajaksi ja kätilö alkoi hommiin. Minä pidin äitiä kädestä kiinni, silittelin päästä ja sanoin, että voi vaikka puristaa minun kädestä jos siltä tuntuu. Kätilö työnsi ensin muutaman sormen naisen alapäähän ja KAIVOI (kirjaimellisesti) verihyytymiä kohdusta. Äiti kiemurteli kivusta. Siinä vaiheessa kätilö haki puudutetta ja pisti sitä äidille, mutta ei kuitenkaan antanut sen vaikuttaa vaan jo kohta kätilöllä oli kuivia taitoksia ja kaikki viisi sormea naisen alapäässä tekemässä kaivuuhommia. Nainen voihki kivusta ja oli ihan kylmänhikinen eikä jaksanut pitää jalkoja levällään koukussa. Kätilö vain tuumasi hieman äkäisesti, että pidäppä ne jalat levällään ja sanoi mulle, että äidin parasta tässä vaan ajatellaan. Tässä vaiheessa multa meinasi lähtä taju. Jouduin jättämään sen äidin siihen kätilön armoille ja lähdin penkille istumaan pää polvissa. Sitten kun tulin takaisin, oli kaivuuhommat suoritettu ja äiti oli viety osastolle. Juttelin Katin kanssa asiasta ja aivan itku tuli, kun selitin asiaa ja mietin miten näitä ihmisiä kohdellaan täällä. Ja oltiin oltu osastolla tähän mennessä korkeintaan tunti....

Seuraavaksi kiertelimme huoneissa ja yritimme keksiä jotain tekemistä. Yhdessä huoneessa huusi äiti ihan tuskissaan ja lääkärit ja hoitajat vain naureskelivat, että melkoinen esittäjä tuokin.  Täällähän ei siis synnytykseen yleensä anneta mitään kipulääkettä. Eiku siis annetaanhan, Panadolia.... Mutta tälle äidille annettiin sitten kuitenkin jotain vahvempaa kipulääkettä, mutta liian myöhään. Hänellä tuli supistuksia ja hänet vietiin synnytyssaliin. Salissa hän ei osannut ponnistaa, koska hän ei tuntenut supistuksia kipulääkkeen vuoksi. Kätilö yritti "vähän" stimuloida kohtua sormien avulla, jotta vauva saataisiin ulos. Äiti väsyi ja melkein nukahti, niin kätilö läppäsi äitiä naamalle ja sanoi isoon ääneen, että 
"Sinun täytyy itse synnyttää lapsesi, kukaan ei tee sitä sinun puolestasi! Lopeta esittäminen! Älä huuda, et sinä ole kipeä!"  
Kätilö myös antoi kuulla, kun äiti ei jaksanut pitää jalkoja koukussa. Sitten tuli joku lääkäri siihen kanssa stimuloimaan naisen kohtua ja sanoi, että nyt on niin vaikea synnytys, että tyhjennetään sali ylimääräisistä. 

Sairaalassahan ei tarvitse kysyä potilailta, että saadaanko tulla mukaan synnytykseen tai saadaanko tehdä jotain. Siellä vaan mennään eikä turhia kysellä. Tuolla salissakin ovet olivat käytäville auki, joten kuka tahansa osastolla oleva pystyi näkemään saliin. Ja jos haluaa ottaa valokuvia, ei niistäkään tarvi lupaa kysyä. Sen kun ottaa vaan. Siellä HIV-klinikallakin hoitajat kysyi meiltä, että missä meidän kamerat on. Ja olivat tosi hämmästyneitä, kun oltiin jätetty kamerat kotiin. 

Synnärillä on tosiaan muistaakseni 4 synnytyssalia ja yksi leikkuri, jossa tehdään sektiot. Menimme tuon vaikean synnytyksen jälkeen toiseen huoneeseen, missä oli kaksi äitiä ihan kohta valmiina synnyttämään. Lääkärit kävivät ensin toisen äidin luona ja sanoivat tälle, että joutuvat tekemään sektion, koska vauva on poikittain mahassa. Äidille laitettiin katetri ja vietiin leikkaussalin ulkopuolelle (käytävälle) odottelemaan omaa vuoroa, koska sali oli juuri silloin varattu. 
Sitten lääkärit kävivät toisen äidin luona ja sanoivat, että hänenkin lapsi on poikittain mahassa. Hänelle kuitenkin laitettiin oksitosiini-infuusio (käynnistää synnytyksen) siinä toivossa, jos se lapsi sieltä itsekseen kääntyisi. Äidillä alkoi supistukset ja hän sanoi että kovasti ponnistuttaa, mutta kun ei voi ponnistaa, koska lapsi on poikittain. Leikkaussaliinkaan ei voinut vielä mennä, koska se oli varattu..... Jossain vaiheessa joku hoitajista kävi vähän korjailemassa kanyylia, koska infuusio ei tippunut. Kanyyli oli puoleksi tullut ulos suonesta, niin se hoitaja vaan törkkäsi sen takaisin suoneen. Samalla hän opetti paikallisille opiskelijoille, mitä hän tekee ja miten. Selityksen huumassa kanyyli tuli taas ulos suonesta eikä oikein tahtonut siellä pysyä (ehkä se kanyylikin tajusi, että sen ei pitäis enää olla suonessa).
Hetken katsoin sitä touhua ja sitten kysyin, että mikset laita uutta kanyylia. Hoitaja vastasi epämääräisesti, että koska joudun sitte pistämään uudestaan. Sitten hän kohta sanoi opiskelijalle, että tuo hänelle uusi kanyyli. Hoitajaa alkoi ilmeisesti hävettää, koska ymmärsi, että minä tiedän tasan tarkkaan, että noin ei saa tehdä. Mutta paikallisilla opiskelijoilla ei ollut hajuakaan siitä, mitä se hoitaja teki.
Takaisin äitiin. Hän joutui odottelemaan varmaan pari tuntia ennen kuin hän pääsi saliin. Hän oli myös kovissa tuskissa ja hieroin hänen selkää ja Kati haki kylmää käärettä (kasteltu myssy, koska mitään muuta ei löytynyt) otsalle. Sitten kun hän vihdoin pääsi saliin, olin hänen vierellään, koska hän sanoi jännittävänsä. Äiti kiitteli kovasti tuesta ja sitten minun pitikin siirtyä pois hänen viereltään, vaikka olisin halunnut pitää häntä kädestä kiinni siihen asti, kun hän nukahtaa.
Täällä tehdään sektiot unessa, mikä on minusta aika jännää. Varsinkin kun sille yhdelle naiselle tehtiin jalan amputaatio puudutuksessa... No, täällä on paljon asioita, mitä en ymmärrä.

Kerkesimme viedä lapsen osastolle odottelemaan äitiä, mutta emme olleet äidin vierellä tämän herätessä, koska meillä loppui työaika. Päätimme käydä moikkaamassa äitiä ja poikaa osastolla seuraavana päivänä. Sektioäidit ovat osastoilla kolme päivää ja pääsevät sitten kotiin, jos kaikki menee hyvin.

Menimme kotiin ja teimme kaikkia normaalijuttuja ja alettiin nukkumaan. Yöllä 23.30 herään siihen, kun on todella huono olo. Menen vessaan ja eipä siellä tarvinnut kauan olla, kun oksennus tuli. Ajattelin, että ompa mahtava juttu! Toivottavasti ei tarvi enää oksentaa. Saihan sitä toivoa. Oksensin sitten 06 asti aamulla... Että semmoinen yö. Aamulla nousi vielä siihen huono olon päälle lämpö. Päivä meni sänkypotilaana ja illalla katottiin Twilight piristykseksi. Mutta hengissä selevisin, vaikka yöllä ei ihan tuntunutkaan siltä! :)


Menimme taas harjoitteluun silloin perjantaina 19.10. kun olin parantunut. Teimme vähän lyhyemmän päivän, koska siellä oli niin paljon paikallisia opiskelijoita, ettei ollut juuri mitään tekemistä. Kävimme moikkaamassa sitä sektioäitiä osastolla ja Kati antoi hänelle vauvanmyssyn, joita hänen mummonsa oli kutonut ja pyytänyt tuomaan tänne. Äiti kiitteli kovasti ja sanoi, että meidän tuki merkitsi hänelle todella paljon. Ja siitä tuli kyllä tosi hyvä mieli :)

 

Leikkaussali

Oltiin eilen ja tänään leikkurissa. Aluksi kukaan ei puhunut meille mitään, kun tulimme kansliaan. Saimme kuitenkin tietoomme, että meidän täytyisi pukea leikkurin vaatteet, hiussuoja, maski ja kenkäsuojat. Paitoja oli eri kokoisia, mutta housut olivat samankokoiset, joten oli siinä punteissa pitelemistä :)

Leikkurivaatteet 

"Kädetön" niinku siellä välillä tuntuu! 

Kun oltiin saatu vaatteet vaihdettua, meidät ohjattiin leikkaussaliin. Leikkurin ovet ovat auki koko leikkauksen ajan ja potilaan jälkeen leikkauspöytä pyyhitään tavallisella pesuaineella. Lattioita saatika muita pintoja ei pesty leikkausten välissä. Leikkaussalissa voi ravata ketä vain kesken leikkauksen ja jos toiselta kirurgilta pyydetään konsultaatioapua, se voi tulla töllistelemään leikkaavan kirurgin viereen ilman mitään maskeja tai myssyjä. Se ei tuolla Katuturassa oo niin tarkkaa...

Aluksi salissa operoitiin naisen rinnasta kasvaimia. Leikkaus kesti kokonaisuudessaan ehkä tunnin. Nainen oli nukutettu ja heti kun rinta oli suljettu, pistettiin nukutuslääke kiinni ja alettiin taputtelemaan naista poskille ja hieromaan rintakehästä, että heräilehän siinä. Hetken päästä nainen reagoi taputukseen, mutta ei ollut kuitenkaan ihan vielä  hereillä. Häneltä kuitenkin otettiin intubaatioputki eli siis se hengitysputki pois, vaikka ei edes vielä kunnolla ollut omia hengityksiä. Sen jälkeen hänet vietiin "heräämöön", jossa potilaat olivat korkeintaan tunnin. Sieltä heidät siirrettiin osastoille. Heräämössä nainen yski yskimistään, koska ei meinannut saada hengitettyä. Sinne se jätettiin happimaskin kanssa hengittelemään heräämön hoitajan hoiviin. 

Seuraava leikkaus oli pieni, n. 2 -vuotias poika, jolla oli jonkinlaista kasvainta laajasti peräaukon ympärillä. Poika nukutettiin maskilla eli ei käytetty hengitysputkea. Minäkin sain pitää maskia kasvoilla ja olin ihan paniikissa, että onko se tarpeeksi tiiviisti kasvoilla, ettei poika vaan herää kesken kaiken. Operaation aikana hoitaja yritti laittaa pojalle kanyylia. Hän ei kuitenkaan onnistunut siinä ja kävi hakemassa lääkärin kaveriksi. Lääkärikin yritti muutaman kerran siinä onnistumatta ja totesi, että turhaa sitä on enää yrittää, kun leikkaus on kohta ohi. Eli poika leikattiin ilman minkäänlaista tippatietä eikä esim. kipulääkettä voitu antaa suonensisäisesti. Melkoista riskipeliä, kun jos jotain olisi mennyt vikaan leikkauksessa, ei pojalla olisi ollut tippatietä valmiina.

Kasvainta poistettiin diatermialla eli sillä tavalla polttamalla. Kun kasvain oli saatu poistettua, laitettiin haavojen päälle rasvalappua ja haavalappu ja nukutuslääke laitettiin kiinni. Poika vietiin heräämöön ja kun hän alkoi heräillä, alkoi hillitön itku ja kiemurtelu. Poika oli tosi kipeän oloinen ja kysyin anestesialääkäriltä, että onko hänelle annettu kipulääkettä. Lääkäri vastasi epämääräisesti, että suun kautta. En sitten saanut selville, että annetaanko hänelle myöhemmin vai oliko hänelle jo annettu. Kohta tuli onneksi pojan äiti, otti pojan syliin jonka jälkeen poika rauhoittui hieman. 

Seuraavana vuorossa oli todella, todella, todella laiha mies, jolle täytyi tehdä avanne. Kaksi kirurgia siinä leikkasivat mahaa ja niistä se pääjehu alkoi tyhjentää imulla ohutsuolta. Sen jälkeen hän alkoi vetämään suolesta jotain pitkää ja vaaleaa, limaisen näköistä juttua. Kirurgi ihmetteli ääneen, että mikä ihme tämä on, kunnes tajusi, että sehän oli lapamato. Kaikkia salissa olleita vähän yökkäytti. Lapamato oli siis vielä elossa ja liikkui vielä siinä astiassa. Kati otti siitä jopa videokuvaaki :D Mutta tässä teille siis ihan vain kuvamaistiaisia 

Astiassa myttyrällä

 

Lapamato oli noin metrin mittainen

Viimeisenä leikkauksena oli n. 56 -vuotiaan naisen jalan amputointi polven alapuolelta. Naisella oli diabetes ja häneltä oli jo aikaisemmin amputoitu samaa jalkaa nilkasta. Nainen kertoi, että siinä jalassa oli edelleen kipua ja jalka oli kuoliossa. Amputaatio aiottiin tehdä spinaalipuudutuksessa siis naisen ollessa hereillä!!! Spinaalipuudutus pistettiin istualtaan, kun Suomessa se pistetään kyljellään selän ollessa kyyryssä. Sen jälkeen tehtiin normipesut Petadinella (ei tietenkään ihan niin aseptisesti kuin Suomessa) ja laitettiin suojat niin, ettei nainen nähnyt operaatiota. Sen jälkeen kirurgi tunnusteli, onko jalka tunnoton ja alkoi leikata jalkaa. Mua vähän jännitti, että pystynkö katsomaan leikkausta, mutta se oli tosi mielenkiintoista. Kati oli naisen tukena ja jutteli hänen kanssaan niitä näitä. Naisella oli todella musta huumorintaju, kun hän vitsaili haluavansa jalan formaliiniin (säilöntäaine) ja vie sen sitten kotiin. Hänellä oli muutamia suomalaisia tuttuja ja hän osasi sanoa "Mitä kuuluu". Jouduimme lähtemään kesken leikkauksen pois, koska meidän kyyti tuli ja työaika loppui. Toivottelimme naiselle hyvää jatkoa ja hän kiitteli kovasti tuesta.

Seuraavana päivänä olimme eri leikkaussalissa ja pääsimme katsomaan gynekologisia leikkauksia. Ne eivät olleet niin mielenkiintoisia, mutta pääsimme tekemään siellä enemmän (vaikkakaan ei vieläkään paljon mitään) kuin eilen. Hoitajat eli Sisterit olivat ensivaikutelmaltaan nuiveita, mutta osoittautuivatkin todella mukaviksi. Ihmettelivät käsidesiä ja halusivat, että jätämme ne heille päivän päätteeksi. 

Sister Polina, Sister Kati, Sister Mila, Dr. Schiza, Sister Laura ja melkein Dr. Paula
Ja siellä leikkurissa on KUUMA!


Muuten tästä päivästä eii oikein sen enempää ole kirjoitettavaa. Mukava fiilis jäi ja suuntasimme kotia kohti. Siellä suoraan suihkuun ja valmistautumaan iltaa varten, sillä olimme lähdössä koko porukalla Vipe- yökerhoon. 
Tässäpä muutama kuva siitäki

Siljan hiustenlaittoa

Katriina ja Kati

Hue, Noora, Elina ja Emma

Ihanat kämppikset Silja ja Katriina

 Linda, Emma, Kati ja Siltsi

Kenton päätti hypätä uimaan...

..ja Ingrid kastu siinä rytäkässä

Elina, Katriina, Kati, minä, Silja ja Emma

HIV-klinikka

Aloitimme maanantaina HIV-klinikalla ja tänään oli viimeinen päivä siellä. Klinikkaa kutsutaan CDC-klinikaksi (Communicable Disease Center), koska ei haluta, että HIV-sana on klinikan nimessä. Potilaat saavat käydä klinikalla ilmaiseksi ja heidän tulee käydä siellä säännöllisesti. Klinikalla potilaat käyvät lääkärin vastaanotolla, verikokeissa ja siellä on myös apteekki, josta potilaat saavat lääkkeensä. Jos he eivät tule sovittuna päivänä, he joutuvat sosiaalityöntekijän kanssa juttelemaan asiasta. Yli 14 -vuotiaat lapset saivat tulla itsekseen, mutta alle 14 -vuotiailla tuli olla aikuinen mukana.

Klinikalla on lasten ja aikuisten puoli ja me menimme ensimmäisenä päivänä lasten puolelle. Ensimmäistä kertaa meidät otettiin hyvin vastaan! Autoimme sisarta (niin kuin täällä kaikkia hoitajia kutsutaan) punnitsemaan ja mittaamaan lapset, jotka olivat tulossa vastaanotolle. Kun olimme tehneet tätä jonkun aikaa, menimme lääkärin huoneeseen kuuntelemaan. Lääkäri vaikutti mukavalta ja kertoi meille paljon teoriatietoa viruksesta.  

Lapsille oli tehty kirja, jonka avulla kerrottiin taudista ja kuinka tärkeä on ottaa lääkkeet oikeaan aikaan. Kirjassa kerrottiin sotilaista, jotka suojelevat kehoa. HIV kuvattiin kirjassa pahana tyyppinä, joka nujertaa sotilaat jos ei syö lääkkeitä. Lopuksi kirjassa kerrottiin, että kun syö lääkkeitä, paha tyyppi nukkuu ja sotilaat pysyvät vahvoina. 

Lapset kävivät hoitajan kanssa läpi kirjan asioita ja lääkäri sitten kysyi, minkä vuoksi syöt lääkkeitä. Lasten tuli osata selittää mitä tapahtuu sotilaille ja pahalle tyypille. Isommilta lapsilta (11v. ylöspäin) lääkäri kysyi, mikä on pahan tyypin nimi ja lasten piti osata sanoa HIV. Jos he eivät osanneet sanoa, passitti lääkäri kertaamaan kirjan asiat hoitajan kanssa ja tulemaan sen jälkeen uudestaan kertomaan, minkä vuoksi lääkkeitä syödään. Tämä tuntui tosi rajulta toiminnalta, mutta lääkäri kertoi, että lasten on ymmärrettävä pienestä pitäen minkä vuoksi syövät lääkkeitä, koska sitten kun he tulevat murrosikään, ei heitä enää kiinnosta.
Lääkäri ei voinut kuitenkaan kertoa lapselle kirjan asioista ilman vanhemman lupaa. Klinikalla kävi myös niitä lapsia, jotka eivät tienneet, minkä vuoksi he siellä kävivät ja söivät lääkkeitä. Osa näistä lapsista saattoi olla jopa 9-10 -vuotiaita, eikä lääkärillä ollut oikeutta heille kertoa.

Potilaat saavat apteekista lääkärin määräämän tietyn määrän lääkkeitä. Sitten heille annetaan päivämäärä, jolloin tulla hakemaan lisää lääkkeitä. Lääkkeitä ei kuitenkaan anneta heille päivien mukaan, vaan pussissa on aina ylimääräisiä. Näin lääkäri voi helposti tarkistaa, onko potilas ottanut lääkkeitä säännöllisesti ja jos ei ole, montako annosta hän on unohtanut. Lääkkeitä siis tulee aina olla ylimääräisiä kun he tulevat klinikalle. Ylimääräisten lääkkeiden määrä vaihtelee aina, ettei potilaat voi huijata ottaneensa lääkkeitä. Nimittäin moni vanhempi yritti huijata lääkäriä.

Yksi poika tuli äitinsä kanssa lääkärin vastaanotolle, koska hänellä oli viikon kestänyt yskä ja flunssa. Lääkäri kysyi äidiltä, mikset tuonut poikaa aikaisemmin lääkäriin ja muistutti äitiä tiukkaan sävyyn, että HIV-positiivista ei saa pitää näin kauan flunssassa, ettei se pahene. Lääkäri selitti meille, että kun flunssa pahenee keuhkokuumeeksi, joutuu poika sairaalaan ja se ei ole ikinä hyvä juttu HIV-pos., koska sairaala on täynnä infektoita. Lääkäri myös kysyi äidiltä, odottaisiko hän itse viikon tuollaisessa flunssassa, ennen kuin menisi lääkäriin. Äiti vain vähätteli asiaa ja sanoi, että taksi maksaa liikaa. Kati kysyi myöhemmin lääkäriltä, että onko raha usein esteenä lääkäriin tulemiselle, niin hän vastasi että "Näithän sinä miten äiti oli pukeutunut eli ei ole." Eli tätä äitiä ei vain kiinnostanut poikansa hyvinvointi. Eikä kyllä monia muitakaan äitejä ja se oli surullista katsottavaa.

Toinen itkun aiheuttanut tapaus oli kun 11 -vuotias poika tuli yksin vastaanotolle, koska äiti ei ollut tullut mukaan. Hän tuli yksin koska tiesi, että hänen pitää olla sinä päivänä klinikalla hakemassa lisää lääkkeitä. Lääkäri kysyi kuinka usein unohdat ottaa lääkkeesi ja hän vastasi ettei ikinä. Klinikka on tosiaan ilmaista heille, niin hänen äitinsä ei vaivaudu edes tulemaan paikalle, vaikka on kyse hänen poikansa elämästä. Hänestä näki, että hän on aivan yksin ja joutuu huolehtimaan itse itsestään. Silti poika yritti esittää urheaa. Ja mulla kyyneleet valui silmistä. Mutta oli niitä iloisiakin tapauksia ja hyviä vanhempia. Meille sattui vain ne kaikista vaikeimmat tapaukset. 

Ainiin! Meinasin unohtaa mainita Shawnin eli sen orpolapsen, josta kirjoitin aikaisemmin. Oltiin käyty ostamassa hänelle se lelu ja ajateltiin käydä antamassa se päivän päätteeksi. Olimme lääkärin huoneessa ja yhtäkkiä kuulin tutun itkun. Shawn oli tuotu klinikalle eli hänkin oli siis HIV-pos.  Shawn itki aivan sydäntäsärkevästi. Menimme Katin kanssa hänen luokseen ja hän rauhoittui melkein heti, kun tunnisti meidät. Annoimme samalla hänelle ostamamme lelun ja hän alkoi heti leikkiä sillä. 

Olimme tiistaina sitten verikoehuoneessa. Emme uskaltaneet harjoitella verikokeitten ottoa, koska me Katin kanssa ollaan harjoiteltu vain koulussa ja kaikki potilaat oli HIV-pos. Joten kirjoitimme vain potilaspapereita ja näytteenottoputkiin potilaiden nimet ym. Täällä kun ei ole mitään potilastarroja. Päivä oli ihan kiva, mutta ei ollut oikein paljoa tekemistä. 

Keskiviikkona meidän piti olla aikuisten puolella, mutta lääkäri oli myöhässä yli tunnin, niin menimme taas lasten puolelle. Aluksi olimme vastaanotolla auttamassa. Jokaisella potilaalla, on terveyskortti tai siis semmonen terveyspassi, johon kirjoitetaan mm. lääkärin määräykset ja milloin heidän tulee tulla klinikalle. Passeissa on numero, jonka avulla etsimme potilaspaperit arkistosta. Potilaspapereita oli miljoonia ellei satoja! :D Loppupäiväksi menimme taas tutun lääkärin vastaanotolle. 

En keksi mitään nasevaa tai kivaa loppulausetta, joten en sano mittään! :)

Barbeque!

Tanskalaiset ehdottivat, että pitäisimme barbeque juhlat lauantaina ja kaikki innostuivat tietenkin heti. Kerättiin jokaiselta rahaa ja muutama meistä kävi kaupassa ostamassa tarvikkeet. Maksettavaksi tuli vain 6,5e/nenä! Jokainen osallistui ruoan tekemiseen. Suomikset hoitivat salaatit, perunat ja jauhelihapihvit. Tanskisten ja ruotsisten tehtävänä oli leivän leipominen, kanan paisto, salaatinkastikkeet ja valkosipulivoi. Jälkiruoaksi meillä oli hedelmiä ja Katriina oli leiponut ihanan suklaakakun. Yöksi oli ostettu sipsiä naposteltavaksi. Niin ja olihan meillä ruokajuomana viiniäkin :) Illan hämärtyessä meillä oli vähän ohjelmaa mm. porkkana-viestiä, appelsiininsyönti kilpailu ja Sutsi Satsin tanssimista. Käytiin tyttöjen kanssa vielä yöuinnilla ja minä olin ensimmäisenä altaassa vaikka vesi oli KYLYMÄÄ!!

Mutta ehkä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

Tarjottavia

Noutopöytä

Tanskisten tekemää leipää. NAM!

Jauhelihapihvit ja kanat paistumassa

Aika hyvältä näyttää! 

Ja hyvvää se olikin!

Jälkiruoat

Bon Appetit!

Kati ja Katin uus hamonen

Katit

Laura <3 Kati

Kämppikset

Uuet suomikset Noora, Linda, Hue, Elina ja Emma

Brunoki osallistui silmät kiiluen

Ingrid, Nicole, Mia ja Tina

Mike, Erik ja Kenton

Katriina ja Silja appelsiininsyönti kilpailussa

Hetki ennen porkkanaviestiä