Ei oltu eilen ollenkaan töissä, kun Kati oli sairaana. Minäkin sitten jäin kotiin, koska en halunnut mennä sairaalaan yksin. Sinne ei oikeesti voi mennä yksin. Sitä on hankala selittää ja voi vaan ymmärtää sillon, jos siellä on ite ollu.
Mutta niin, mentiin vasta siis tänään töihin ja ajateltiin mennä synnärille. Aluksi oli tosi nuivea vastaanotto (TAAS!), mutta sitten yksi ihan mukava hoitaja näytti meille, että voimme mennä käytävällä olevan naisen luokse. Selvisi, että nainen oli tunti sitten synnyttänyt ja häntä tarkkaillaan tunti (käytävällä oman onnensa nojassa) ennen kuin hänet viedään osastolle. Naisella oli myös ollut runsasta verenvuotoa synnytyksen aikana. Kätilö tuli kertomaan, että hän tekee tuoreelle äidille sisätutkimuksen varmistaakseen, että verenvuoto oli loppunut, jonka jälkeen hänet voidaan siirtää osastolle. Vauva siirrettiin äidin sylistä omaan petiin siksi ajaksi ja kätilö alkoi hommiin. Minä pidin äitiä kädestä kiinni, silittelin päästä ja sanoin, että voi vaikka puristaa minun kädestä jos siltä tuntuu. Kätilö työnsi ensin muutaman sormen naisen alapäähän ja KAIVOI (kirjaimellisesti) verihyytymiä kohdusta. Äiti kiemurteli kivusta. Siinä vaiheessa kätilö haki puudutetta ja pisti sitä äidille, mutta ei kuitenkaan antanut sen vaikuttaa vaan jo kohta kätilöllä oli kuivia taitoksia ja kaikki viisi sormea naisen alapäässä tekemässä kaivuuhommia. Nainen voihki kivusta ja oli ihan kylmänhikinen eikä jaksanut pitää jalkoja levällään koukussa. Kätilö vain tuumasi hieman äkäisesti, että pidäppä ne jalat levällään ja sanoi mulle, että äidin parasta tässä vaan ajatellaan. Tässä vaiheessa multa meinasi lähtä taju. Jouduin jättämään sen äidin siihen kätilön armoille ja lähdin penkille istumaan pää polvissa. Sitten kun tulin takaisin, oli kaivuuhommat suoritettu ja äiti oli viety osastolle. Juttelin Katin kanssa asiasta ja aivan itku tuli, kun selitin asiaa ja mietin miten näitä ihmisiä kohdellaan täällä. Ja oltiin oltu osastolla tähän mennessä korkeintaan tunti....
Seuraavaksi kiertelimme huoneissa ja yritimme keksiä jotain tekemistä. Yhdessä huoneessa huusi äiti ihan tuskissaan ja lääkärit ja hoitajat vain naureskelivat, että melkoinen esittäjä tuokin. Täällähän ei siis synnytykseen yleensä anneta mitään kipulääkettä. Eiku siis annetaanhan, Panadolia.... Mutta tälle äidille annettiin sitten kuitenkin jotain vahvempaa kipulääkettä, mutta liian myöhään. Hänellä tuli supistuksia ja hänet vietiin synnytyssaliin. Salissa hän ei osannut ponnistaa, koska hän ei tuntenut supistuksia kipulääkkeen vuoksi. Kätilö yritti "vähän" stimuloida kohtua sormien avulla, jotta vauva saataisiin ulos. Äiti väsyi ja melkein nukahti, niin kätilö läppäsi äitiä naamalle ja sanoi isoon ääneen, että
"Sinun täytyy itse synnyttää lapsesi, kukaan ei tee sitä sinun puolestasi! Lopeta esittäminen! Älä huuda, et sinä ole kipeä!"
Kätilö myös antoi kuulla, kun äiti ei jaksanut pitää jalkoja koukussa. Sitten tuli joku lääkäri siihen kanssa stimuloimaan naisen kohtua ja sanoi, että nyt on niin vaikea synnytys, että tyhjennetään sali ylimääräisistä.
Sairaalassahan ei tarvitse kysyä potilailta, että saadaanko tulla mukaan synnytykseen tai saadaanko tehdä jotain. Siellä vaan mennään eikä turhia kysellä. Tuolla salissakin ovet olivat käytäville auki, joten kuka tahansa osastolla oleva pystyi näkemään saliin. Ja jos haluaa ottaa valokuvia, ei niistäkään tarvi lupaa kysyä. Sen kun ottaa vaan. Siellä HIV-klinikallakin hoitajat kysyi meiltä, että missä meidän kamerat on. Ja olivat tosi hämmästyneitä, kun oltiin jätetty kamerat kotiin.
Synnärillä on tosiaan muistaakseni 4 synnytyssalia ja yksi leikkuri, jossa tehdään sektiot. Menimme tuon vaikean synnytyksen jälkeen toiseen huoneeseen, missä oli kaksi äitiä ihan kohta valmiina synnyttämään. Lääkärit kävivät ensin toisen äidin luona ja sanoivat tälle, että joutuvat tekemään sektion, koska vauva on poikittain mahassa. Äidille laitettiin katetri ja vietiin leikkaussalin ulkopuolelle (käytävälle) odottelemaan omaa vuoroa, koska sali oli juuri silloin varattu.
Sitten lääkärit kävivät toisen äidin luona ja sanoivat, että hänenkin lapsi on poikittain mahassa. Hänelle kuitenkin laitettiin oksitosiini-infuusio (käynnistää synnytyksen) siinä toivossa, jos se lapsi sieltä itsekseen kääntyisi. Äidillä alkoi supistukset ja hän sanoi että kovasti ponnistuttaa, mutta kun ei voi ponnistaa, koska lapsi on poikittain. Leikkaussaliinkaan ei voinut vielä mennä, koska se oli varattu..... Jossain vaiheessa joku hoitajista kävi vähän korjailemassa kanyylia, koska infuusio ei tippunut. Kanyyli oli puoleksi tullut ulos suonesta, niin se hoitaja vaan törkkäsi sen takaisin suoneen. Samalla hän opetti paikallisille opiskelijoille, mitä hän tekee ja miten. Selityksen huumassa kanyyli tuli taas ulos suonesta eikä oikein tahtonut siellä pysyä (ehkä se kanyylikin tajusi, että sen ei pitäis enää olla suonessa).
Hetken katsoin sitä touhua ja sitten kysyin, että mikset laita uutta kanyylia. Hoitaja vastasi epämääräisesti, että koska joudun sitte pistämään uudestaan. Sitten hän kohta sanoi opiskelijalle, että tuo hänelle uusi kanyyli. Hoitajaa alkoi ilmeisesti hävettää, koska ymmärsi, että minä tiedän tasan tarkkaan, että noin ei saa tehdä. Mutta paikallisilla opiskelijoilla ei ollut hajuakaan siitä, mitä se hoitaja teki.
Takaisin äitiin. Hän joutui odottelemaan varmaan pari tuntia ennen kuin hän pääsi saliin. Hän oli myös kovissa tuskissa ja hieroin hänen selkää ja Kati haki kylmää käärettä (kasteltu myssy, koska mitään muuta ei löytynyt) otsalle. Sitten kun hän vihdoin pääsi saliin, olin hänen vierellään, koska hän sanoi jännittävänsä. Äiti kiitteli kovasti tuesta ja sitten minun pitikin siirtyä pois hänen viereltään, vaikka olisin halunnut pitää häntä kädestä kiinni siihen asti, kun hän nukahtaa.
Täällä tehdään sektiot unessa, mikä on minusta aika jännää. Varsinkin kun sille yhdelle naiselle tehtiin jalan amputaatio puudutuksessa... No, täällä on paljon asioita, mitä en ymmärrä.
Kerkesimme viedä lapsen osastolle odottelemaan äitiä, mutta emme olleet äidin vierellä tämän herätessä, koska meillä loppui työaika. Päätimme käydä moikkaamassa äitiä ja poikaa osastolla seuraavana päivänä. Sektioäidit ovat osastoilla kolme päivää ja pääsevät sitten kotiin, jos kaikki menee hyvin.
Menimme kotiin ja teimme kaikkia normaalijuttuja ja alettiin nukkumaan. Yöllä 23.30 herään siihen, kun on todella huono olo. Menen vessaan ja eipä siellä tarvinnut kauan olla, kun oksennus tuli. Ajattelin, että ompa mahtava juttu! Toivottavasti ei tarvi enää oksentaa. Saihan sitä toivoa. Oksensin sitten 06 asti aamulla... Että semmoinen yö. Aamulla nousi vielä siihen huono olon päälle lämpö. Päivä meni sänkypotilaana ja illalla katottiin Twilight piristykseksi. Mutta hengissä selevisin, vaikka yöllä ei ihan tuntunutkaan siltä! :)
Menimme taas harjoitteluun silloin perjantaina 19.10. kun olin parantunut. Teimme vähän lyhyemmän päivän, koska siellä oli niin paljon paikallisia opiskelijoita, ettei ollut juuri mitään tekemistä. Kävimme moikkaamassa sitä sektioäitiä osastolla ja Kati antoi hänelle vauvanmyssyn, joita hänen mummonsa oli kutonut ja pyytänyt tuomaan tänne. Äiti kiitteli kovasti ja sanoi, että meidän tuki merkitsi hänelle todella paljon. Ja siitä tuli kyllä tosi hyvä mieli :)
Seuraavaksi kiertelimme huoneissa ja yritimme keksiä jotain tekemistä. Yhdessä huoneessa huusi äiti ihan tuskissaan ja lääkärit ja hoitajat vain naureskelivat, että melkoinen esittäjä tuokin. Täällähän ei siis synnytykseen yleensä anneta mitään kipulääkettä. Eiku siis annetaanhan, Panadolia.... Mutta tälle äidille annettiin sitten kuitenkin jotain vahvempaa kipulääkettä, mutta liian myöhään. Hänellä tuli supistuksia ja hänet vietiin synnytyssaliin. Salissa hän ei osannut ponnistaa, koska hän ei tuntenut supistuksia kipulääkkeen vuoksi. Kätilö yritti "vähän" stimuloida kohtua sormien avulla, jotta vauva saataisiin ulos. Äiti väsyi ja melkein nukahti, niin kätilö läppäsi äitiä naamalle ja sanoi isoon ääneen, että
"Sinun täytyy itse synnyttää lapsesi, kukaan ei tee sitä sinun puolestasi! Lopeta esittäminen! Älä huuda, et sinä ole kipeä!"
Kätilö myös antoi kuulla, kun äiti ei jaksanut pitää jalkoja koukussa. Sitten tuli joku lääkäri siihen kanssa stimuloimaan naisen kohtua ja sanoi, että nyt on niin vaikea synnytys, että tyhjennetään sali ylimääräisistä.
Sairaalassahan ei tarvitse kysyä potilailta, että saadaanko tulla mukaan synnytykseen tai saadaanko tehdä jotain. Siellä vaan mennään eikä turhia kysellä. Tuolla salissakin ovet olivat käytäville auki, joten kuka tahansa osastolla oleva pystyi näkemään saliin. Ja jos haluaa ottaa valokuvia, ei niistäkään tarvi lupaa kysyä. Sen kun ottaa vaan. Siellä HIV-klinikallakin hoitajat kysyi meiltä, että missä meidän kamerat on. Ja olivat tosi hämmästyneitä, kun oltiin jätetty kamerat kotiin.
Synnärillä on tosiaan muistaakseni 4 synnytyssalia ja yksi leikkuri, jossa tehdään sektiot. Menimme tuon vaikean synnytyksen jälkeen toiseen huoneeseen, missä oli kaksi äitiä ihan kohta valmiina synnyttämään. Lääkärit kävivät ensin toisen äidin luona ja sanoivat tälle, että joutuvat tekemään sektion, koska vauva on poikittain mahassa. Äidille laitettiin katetri ja vietiin leikkaussalin ulkopuolelle (käytävälle) odottelemaan omaa vuoroa, koska sali oli juuri silloin varattu.
Sitten lääkärit kävivät toisen äidin luona ja sanoivat, että hänenkin lapsi on poikittain mahassa. Hänelle kuitenkin laitettiin oksitosiini-infuusio (käynnistää synnytyksen) siinä toivossa, jos se lapsi sieltä itsekseen kääntyisi. Äidillä alkoi supistukset ja hän sanoi että kovasti ponnistuttaa, mutta kun ei voi ponnistaa, koska lapsi on poikittain. Leikkaussaliinkaan ei voinut vielä mennä, koska se oli varattu..... Jossain vaiheessa joku hoitajista kävi vähän korjailemassa kanyylia, koska infuusio ei tippunut. Kanyyli oli puoleksi tullut ulos suonesta, niin se hoitaja vaan törkkäsi sen takaisin suoneen. Samalla hän opetti paikallisille opiskelijoille, mitä hän tekee ja miten. Selityksen huumassa kanyyli tuli taas ulos suonesta eikä oikein tahtonut siellä pysyä (ehkä se kanyylikin tajusi, että sen ei pitäis enää olla suonessa).
Hetken katsoin sitä touhua ja sitten kysyin, että mikset laita uutta kanyylia. Hoitaja vastasi epämääräisesti, että koska joudun sitte pistämään uudestaan. Sitten hän kohta sanoi opiskelijalle, että tuo hänelle uusi kanyyli. Hoitajaa alkoi ilmeisesti hävettää, koska ymmärsi, että minä tiedän tasan tarkkaan, että noin ei saa tehdä. Mutta paikallisilla opiskelijoilla ei ollut hajuakaan siitä, mitä se hoitaja teki.
Takaisin äitiin. Hän joutui odottelemaan varmaan pari tuntia ennen kuin hän pääsi saliin. Hän oli myös kovissa tuskissa ja hieroin hänen selkää ja Kati haki kylmää käärettä (kasteltu myssy, koska mitään muuta ei löytynyt) otsalle. Sitten kun hän vihdoin pääsi saliin, olin hänen vierellään, koska hän sanoi jännittävänsä. Äiti kiitteli kovasti tuesta ja sitten minun pitikin siirtyä pois hänen viereltään, vaikka olisin halunnut pitää häntä kädestä kiinni siihen asti, kun hän nukahtaa.
Täällä tehdään sektiot unessa, mikä on minusta aika jännää. Varsinkin kun sille yhdelle naiselle tehtiin jalan amputaatio puudutuksessa... No, täällä on paljon asioita, mitä en ymmärrä.
Kerkesimme viedä lapsen osastolle odottelemaan äitiä, mutta emme olleet äidin vierellä tämän herätessä, koska meillä loppui työaika. Päätimme käydä moikkaamassa äitiä ja poikaa osastolla seuraavana päivänä. Sektioäidit ovat osastoilla kolme päivää ja pääsevät sitten kotiin, jos kaikki menee hyvin.
Menimme kotiin ja teimme kaikkia normaalijuttuja ja alettiin nukkumaan. Yöllä 23.30 herään siihen, kun on todella huono olo. Menen vessaan ja eipä siellä tarvinnut kauan olla, kun oksennus tuli. Ajattelin, että ompa mahtava juttu! Toivottavasti ei tarvi enää oksentaa. Saihan sitä toivoa. Oksensin sitten 06 asti aamulla... Että semmoinen yö. Aamulla nousi vielä siihen huono olon päälle lämpö. Päivä meni sänkypotilaana ja illalla katottiin Twilight piristykseksi. Mutta hengissä selevisin, vaikka yöllä ei ihan tuntunutkaan siltä! :)
Menimme taas harjoitteluun silloin perjantaina 19.10. kun olin parantunut. Teimme vähän lyhyemmän päivän, koska siellä oli niin paljon paikallisia opiskelijoita, ettei ollut juuri mitään tekemistä. Kävimme moikkaamassa sitä sektioäitiä osastolla ja Kati antoi hänelle vauvanmyssyn, joita hänen mummonsa oli kutonut ja pyytänyt tuomaan tänne. Äiti kiitteli kovasti ja sanoi, että meidän tuki merkitsi hänelle todella paljon. Ja siitä tuli kyllä tosi hyvä mieli :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti