Katuturan sairaala

Aloitettiin maanantaina työharjoittelu Katuturan sairaalassa. Ensireaktio oli positiivinen, koska olin ajatellut paikkaa paljon likaisemmaksi ja alkeellisemmaksi. Maanantaina opiskelijavastaava kertoi meille sairaalasta ja kävimme kiertelemässä eri osastoilla. Kiertelemme kahden viikon ajan valitsemiamme osastoja kaksi päivää kerrallaan, jotta näemme minkälainen Katuturan sairaala oikein on. Välineet ovat vanhoja ja hoitajien asut ovat kuin lentoemännillä. Niin ja täällä kotoa lähdetään hoitopuku päällä ja kun töistä lähdet, voit piipahtaa hoitopuku päällä kaupassa ja samoilla kengillä lompsit sairaalassa, ulkona ja kotona. Minusta se on aika ällöttävää! Itse ainakin suuntaan heti suihkuun kotiin päästyä. 

Ensimmäisinä päivinä oltiin lastenosastoilla. Osastoilla vastaanotto oli hieman jäätävä, eikä meitä juurikaan ohjattu tai kerrottu mitä pitäisi tehdä. Päätimme itse sitten mennä lääkärinkierrolle mukaan, kun olimme jonkun aikaa seisoskelleet tyhjänpanttina. Lääkäri oli oikein mukava ja kertoi meille jonkin verran potilaista. Kierrolla oli kuitenkin hankala olla mukana, koska suurin osa potilaista ei puhunut englantia. Jokaisella lapsella oli äiti, isä tai sisarus mukana sairaalassa. Ja jos oikein ymmärsin, he olivat siellä yötä päivää lasten tukena. Mutta ei heillä ollut minkäänlaista sänkyä vaan he nukkuivat istualtaan. 

Vaihdoimme keskiviikkona toiselle pienempien lasten osastolle. Aluksi vastaavahoitaja lähti meitä karkuun, kun tulimme osastolle. Saimme kuitenkin esiteltyä itsemme hänelle ja kysyimme mitä voimme tehdä. Hän esitteli 1v 4kk:den ikäisen Shawn -nimisen orpo-pojan. Hän oli ollut 2kk:tta sairaalassa, koska hänet oli löydetty roskiksesta. Sosiaalityöntekijät kuulemma hoitavat asiaa. Paikalliset hoitajat huolehtivat vain pojan perustarpeista eli syömisestä, juomisesta ja puhtaudesta afrikkalaiseen tyyliin. Harva hoitaja huolehti pojan läheisyyden ja turvallisuuden takaamisesta.

Vastaavahoitaja antoi meille tehtäväksi pestä hänet. Tässä vaiheessa meillä meni Katin kanssa sormi suuhun, kun emme tienneet miten täällä oli tapana pestä lapset ja missä. Saimme kuitenkin hoitajalta irti sen verran, että meidän täytyisi hakea pieni vati ja että meidän tulisi keittää vedenkeittimellä vettä. Näin me sitten teimme ja saimme aikaiseksi kylpyveden, johon laitoimme pojan. Pesun jälkeen oli aamupalan aika. Shawn ei kuitenkaan halunnut syödä mitään. Hän halusi vain juoda maitoa tuttipullosta. Kaikki ruoka mitä saimme suuhun, hän sylki pois, koska kukaan ei ollut opettanut häntä syömään ruokaa.

Ensimmäisenä päivänä Shawn ihan selkeästi vierasti meitä, oli hyvin eleetön ja ilmeetön. Hän oli myös hieman kipeä, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan. Hän kuitenkin oli paljon sylissä ja nukahti syliini, kun hyräilin tuutulaulua.  

Seuraavana päivänä hän oli paljon reippaampi ja hymyili heti, kun aamulla tulimme töihin. Hän kaipasi selkeästi syliä, läheisyyttä ja turvaa. Kävelytimme poikaa ja löysimme kahvihuoneesta työnnettävän auton, jonka avulla voi kävellä. Leluna hänellä oli puhallettu hanska, joka oli solmittu kiinni. Muita leluja hänellä ei ollut. Kävimme Katin kanssa ostamassa yhden lelun, mutta emme ole vielä sitä antaneet. Annoimme pojan myös kontata lattialla, koska hoitajat eivät ota poikaa juurikaan sängystä pois.

Päätimme Katin kanssa käydä katsomassa Shawnia aina kun olemme sairaalassa, jotta hän saa olla edes kerran päivässä sylissä ja pois sängystä.